Valokuvanäyttely: Kukas kissan hännän nostaisi?
Ensimmäinen oma valokuvanäyttelyni on nyt julkinen. Avajaisten lähestyessä olin rauhallinen ja itsevarma, näyttelyssä ei ollut kyse suurista panoksista. Kuitenkin ajoittain, yleensä kello kahdelta yöllä, mieleen nousi epäilys, olikohan tähän ryhtyminen nolo veto.
Omasta näyttelystä haaveillessani mietinkin, onko minulla oikeutta siihen? Haluaisiko kukaan edes nähdä kuviani? Ajattelisivatko ihmiset minun pitävän itseäni parempana kuin oikeasti olen? Lopulta kuuntelin omia neuvoja, joita olen kanssataiteilijoille jakanut. Sinulla on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tuota oikeutta ei suoda vain harvoille, se kuuluu meille jokaiselle riippumatta missä vaiheessa luovaa polkua olemme.
Kun aktivoiduin keikkakuvaajana noin pari vuotta sitten, tajusin jotain merkittävää: kukaan ei vain anna mahdollisuutta näyttää osaamistasi, ne täytyy itse luoda. Kukaan ei pyydä minua valokuvaamaan, jos he eivät tiedä, että olen valokuvaaja. Tästä näyttelyn nimikin juontaa. Ei tätä näyttelyä olisi, jos en olisi kävellyt Utopian omistajan luokse, esittäytynyt ja kysynyt mitä täytyy tehdä, että saan teoksiani baarin seinille. Mahdollisuudet kehittyä eivät tule kotoa hakemaan. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta joskus voi tietää jotain ilman, että todella on sisäistänyt sen.
Kokoelma on koostettu viimeisen puolentoista vuoden aikana ottamistani bändi- ja keikkakuvista. Halusin tuoda esille myös kulttuurin yhteisöllisyyttä ja iloa. Yleisö ja fanit ovat erittäin tärkeä osa kulttuuria ja he näkyvät myös kuvissani. Useat kuvissani esiintyvistä muusikoista ovat niin sanottuja indie-artisteja sanan alkuperäisessä merkityksessä. He tuottavat musiikkinsa ja kiertueensa ilman levy-yhtiön tai manageritoimiston apua. Kukapa kissan hännän nostaisi päteekin myös heidän tekemiseen.
Näyttelyni Kukas kissan hännän nostaisi? on toistaiseksi nähtävissä Utopian keskikerroksessa, osoitteessa Humalistonkatu 8a, Turku, yökerhon aukioloaikoina.
